maanantai 14. elokuuta 2017

Kaupunginhallitus 14.8.2017: Lausunto suunnitelmista alentaa päivähoitomaksuja

Espoon kaupunginhallituksen syyskausi käynnistyi tänään. Asialistalla oli lausunnon antaminen opetus- ja kulttuuriministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakien muuttamisesta. Tavoite on hyvä, varhaiskasvatusmaksuja on tarkoitus alentaa pieni- ja keskituloisilta perheiltä sekä perheiltä, joilla on useampi lapsi varhaiskasvatuksessa. 

Esitysluonnoksen vaikutuksena on arvioitu, että Espoossa 25 % lapsista olisi muutoksen jälkeen maksuttoman varhaiskasvatuksen piirissä kun sama luku on tällä hetkellä 20 %. Maksut myös alenisivat Espoossa vähintään 25 prosentilla varhaiskasvatuksessa olevista lapsista. Hintalappu tälle olisi vuositasolla noin 5 miljoonaa euroa alemmat asiakasmaksutulot Espoossa. 

Valtio suunnittelee muutoksen kompensointia kunnille kiinteistöveron alarajan nostolla sekä valtionosuuksien määrän kasvatuksella ja yhteisöveron lisäallokoinnilla kunnille. Kokonaisvaikutuksia on kuitenkin vaikea arvioida: dynaamisia hyötyjä voidaan saada myös mm. lisätyöllistymisen kautta verotuloina. 

Espoon lausunto on kaikkiaan myönteinen, mutta siinä otettiin myös hyvin esiin sinänsä hyvään esitykseen liittyviä ongelmia. Maksujen alennus kohdentuu vain kunnalliseen varhaiskasvatukseen, jolloin yksityisen päivähoidon suhteellinen houkuttelevuus vähenee. Toisaalta nopea aikataulu on haasteellinen, koska kunnallisista päivähoitopaikoista on jo nyt pulaa tietyin paikoin, ja oletettavasti muutos kasvattaa paikkojen kysyntää entisestään. Myös rahoituksen osalta on tärkeää katsoa kokonaisuutta ja huolehtia, että esimerkiksi kiinteistöverojen tuotto säilyy edelleen kunnan omana tulona.

Mikäli asia etenee suunnitellussa aikataulussa, olisi muutos tulossa voimaan jo aikaisintaan 2018 vuoden alussa. Se tulee todella pian, joten varautuminen varhaiskasvatuspalvelujen kapasiteetin nostoon pitää ottaa heti agendalle.