maanantai 10. lokakuuta 2016

Metrolla mummolaan

Länsimetron viivästymisen viivästyksellä on vitsailtu tänään somessa. Huumori auttaa käsittelemään vaikeita asioita, mutta oikeasti asiassa ei ole mitään hauskaa. Projektinjohto sakkaa, kommunikaatio tökkii, budjetti paukkuu ja tuhansien arki hankaloituu.
Kun metro lopulta valmistuu, on toteutettu syvälle graniittiseen peruskallioon ja meren alle umpikorttelimetropoleista tuttu joukkoliikenneratkaisu lähiönauhaa ja suurelta osin pientalovaltaisia alueita palvelemaan.
Tämänhetkinen toimiva ja kustannustehokas Etelä-Espoon joukkoliikennejärjestelmä korvautuu pääosin vaihdollisilla ja osin hitaammilla yhteyksillä, jotka pääomakulut huomioiden ovat myös kalliimpia pitkälle tulevaisuuteen. Päästövähennykset jäänevät myös pieniksi.
On selvää, että moni juttu on mennyt pieleen. Yksi näkökulma, josta ei ole kovin paljon puhuttu, on asiakasnäkökulma. Ratkaistaanko metrolla todellisia joukkoliikenteen asiakkaiden liikkumiseen liittyviä ongelmia vai luodaanko peräti uusia?
Kuinka paljon on kartoitettu päätöksenteon eri vaiheissa ihmisten liikkumiseen liittyviä tarpeita, valintoja, arvoja ja odotuksia?
Moni voi haluta juuri metrolla mummolaan tai sitten aika moni haluaa mummolaan nopeasti, mukavasti, kohtuuhinnalla ja kätevästi. Ehkä vähäpäästöisestikin. Keinoja voi olla monia, mutta hyvät ratkaisut lähtee siitä, että ensin kartoitetaan ongelma ja tarpeet, sitten vasta mietitään ratkaisu. Nyt on työnnetty junaa putkeen ja muu saa palvella sitä.

lauantai 1. lokakuuta 2016

Arotuulista syyskuun sateisiin

Palasin toissapäivänä työmatkalta Keski-Aasiasta kuivien arotuulten ja kuuman auringon alta. Syyskuussa Kazakstanin mannerilmastossa yöllä lämpötila laskee nollan pintaan ja päivällä aurinko paahtaa suomalaisittain hellelukemissa.

Aroilmasto on lähellä aavikkoa ja kuivuuden näkee kaikessa. Puut eivät kasva luonnostaan ja istutettuna ja päivittäin kasteltunakin lehdet käpertyvät kuivuudesta, koska ilmankosteus on niin matala. Vesi on rajallinen resurssi.

Suomeen palattua normaali päivän kestävä sade tuntui oudolta, ilma raikkaalta ja toisaalta raskaan kostealta. Kaikki näyttää rehevältä.

Sään ja veden lisäksi moni muukin kotona tuttu asia asettuu uuteen perspektiiviin. Meillä on huikea infrastruktuuri, mahtava joukkoliikenne, kehittynyt kierrätysjärjestelmä, valtavasti luontoa joka puolella. Meillä on myös mahtava avoin demokratia. Aina voi parantaa ja pitää parantaa, mutta moni asia on hyvin.

Kuitenkin, ja ehkä juuri siksi, vaikuttaako kaikki vähän pysähtyneeltä? Muutokset ovat hitaita ja vaikutus vaimenee yleiseen kohinaan. Haluamme ylläpitää sitä mikä on hyvää ja muuttaa mahdollisimman vähän, mutta ehkä juuri silloin muutos tapahtuu ilman että pääsemme siihen aktiivisesti vaikuttamaan.

Kehittyvillä mailla ja talouksilla on moottorina talouskasvu, mutta meillä on olemassaolevat huikeat resurssimme. Tulevaisuuden hyvinvointia pitää pystyä rakentamaan näiden päälle mutta siihen tarvitsemme vahvaa visiota siitä mihin olemme menossa.

Ehkä ongelmamme onkin vision puute. Visioksi ei riitä nykyisen säilyttäminen, koska se ei ole muuttuvassa maailmassa mahdollista. Kaikki muu vaatii ajatusten haastamista ja dialogia. Siihen meillä pitäisi olla hyvät edellytykset.

Alla oleva kuva on Kazakstanin pääkaupungin Astanan näkyvimmästä maamerkistä Bayterek-tornista, josta näkee aron keskelle nousseen surrealistisen keskustan kokonaisuudessaan.