tiistai 29. marraskuuta 2016

I bless the rains down in Africa

Marrakechin ilmastokouksessa kehittyvien maiden rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa nousi hyvin esiin. Uutisointia seuratessa mieleen nousee muistoja Afrikasta ja ajatuksia siitä, mitä mekin voisimme Afrikasta oppia.

Afrikka on ambivalentti konseptien sekoittaja. Siellä käytyään ihastuu ja kaipaa tunnetasolla takaisin, mutta järjellä tietää että pelkkä kadulle astuminen on täältä Pohjolasta katsottuna kuumottava riski.

Kiehtovaa on mahdollisuuksien ikkunat, kehityksen vauhti ja kaikenkattavaan hässäkkään kietoutuva selkeys. Afrikassa ei olla lukossa monimutkaisissa hallinnollisissa ja infrastruktuurin järjestelmissä vaan ratkotaan konkreettisia ongelmia. Valoa kansalle, ruokaa pakkauksiin ja katto pään päälle. Kylän ensimmäinen lamppu voikin toimia suoraan aurinkopaneelin tai sikalan biokaasun voimalla, Meillä on asiat hyvin ja monimutkaiset ja hienot rakenteet, mutta välillä jäämme niiden vangiksi ja uudistaminen on tuskastuttavan hidasta.

Maailman ongelmien ratkonnasta innostuneet saavat Afrikassa huikeita vaikutuksia aikaan. Kestävyyden kannalta voidaan tehdä isoja loikkia kun siirrytään suoraan resurssitehokkaisiin ja vähäpäästöisiin ratkaisuihin. Nyt jos koskaan maailma on auki Afrikan sateentekijöille ja tästä myös me voimme hyötyä, Espoossa ja Suomessa on paljon cleantech-yrityksiä, joille Afrikan markkinat ovat iso mahdollisuus. 

Täältä pohjoisesta katsottuna on kuitenkin tärkeää välttää perspektiiviharhaa. Afrikan kehitys tarvitsee skaalattavia, monistettavia, toimintavarmoja ja simppeleitä konsepteja. Ei siis mietitä mitä meillä täällä on valmiina, tai mikä olisi hienoin tapa, vaan mikä on paras ja vaikuttavin ratkaisu. Afrikassa se on usein jotain ihan uutta, myös meille. Vaikuttavuus tulee yksinkertaisesti toteutettavuudesta ja skaalasta.

Alla olevan katunäkymän kuvasin Madagascarilla, Antananarivossa. Madagascar on maailman köyhimpiä maita GDP:llä per capita mitattuna, 185./189. Siinä missä Suomen luku on  43 492 USD ja sijoitus 16., Madagascarin keskimääräinen kansantuote per capita on vain 391 USD. Mutta eräällä työmatkalla lennolla Antananarivoon viereeni istui australialainen yrittäjä, joka kertoi aurinkoenergian huimasta kasvusta ja mahdollisuuksista Madagaskarilla. Jos Madagaskarilla on varaa aurinkopaneeleihin, meilläkin pitäisi olla!



perjantai 25. marraskuuta 2016

Voittavat ilmastoratkaisut

Pariisin ja Marrakechin jälkitunnelmissa on hyvä koota ajatuksia siitä, mikä ilmastonmuutoksen torjunnassa on oleellista. Ilmastonmuutos on systeeminen ongelma, joka kytkeytyy joka puolelle yhteiskunnan rakenteita. Tällaisten hankalien ongelmien kanssa on tärkeä hahmottaa kokonaisuus kunnolla, että keskitytään oleellisiin asioihin.

Mikä sitten on oleellista?

Yksi tärkeä lähtökohta on resurssitehokkuus. Mitä vähemmän käytämme resursseja: energiaa,  luonnonvaroja ja tuotteita, sitä vähemmän syntyy näiden tuotannon ja käytön tuomia päästöjä.  Väestön kasvaessa ja elintason noustessa tämän tärkeys vain korostuu.  Tästä huolimatta ilmastopolitiikan kokonaisuudessa resurssitehokkuudella on ollut toistaiseksi melko pieni rooli.

Toinen oleellinen asia on kestävät kuluttajavalinnat. Kuluttaja päättää ostovalinnoillaan millaista tuotantoa meillä on, missä se sijaitsee ja millaiset päästöt se aiheuttaa.  Valistuneita valintoja varten tarvitaan faktoja ja vaihtoehtoja. Myös kannustimia kestävän valinnan tekoon sen ollessa kalliimpi.  Tämäkin kokonaisuus on alikehittynyt ilmastopolitiikan kokonaisuudessa.

Kolmantena tarvitaan koherentti taloudellinen ohjaus. Päästökauppa, haittaverot ja monet muut ovat hyviä instrumentteja, mutta tarvitsevat pitkäjänteisyyttä, kattavuutta ja systeemistä lähestymistapaa toimiakseen. Ristiriitaiset instrumentit pahimmillaan hyydyttävät investoinnit ja syövät toistensa vaikutuksen.

Neljäntenä tarvitsemme myös uusia luovia ratkaisuja. Laajojen systeemien uudistaminen vaatii riskejä, joita voidaan jakaa huolellisesti kohdistetulla innovaatiotuella.

Näillä neljällä päästäisiin jo pitkälle!


maanantai 10. lokakuuta 2016

Metrolla mummolaan

Länsimetron viivästymisen viivästyksellä on vitsailtu tänään somessa. Huumori auttaa käsittelemään vaikeita asioita, mutta oikeasti asiassa ei ole mitään hauskaa. Projektinjohto sakkaa, kommunikaatio tökkii, budjetti paukkuu ja tuhansien arki hankaloituu.
Kun metro lopulta valmistuu, on toteutettu syvälle graniittiseen peruskallioon ja meren alle umpikorttelimetropoleista tuttu joukkoliikenneratkaisu lähiönauhaa ja suurelta osin pientalovaltaisia alueita palvelemaan.
Tämänhetkinen toimiva ja kustannustehokas Etelä-Espoon joukkoliikennejärjestelmä korvautuu pääosin vaihdollisilla ja osin hitaammilla yhteyksillä, jotka pääomakulut huomioiden ovat myös kalliimpia pitkälle tulevaisuuteen. Päästövähennykset jäänevät myös pieniksi.
On selvää, että moni juttu on mennyt pieleen. Yksi näkökulma, josta ei ole kovin paljon puhuttu, on asiakasnäkökulma. Ratkaistaanko metrolla todellisia joukkoliikenteen asiakkaiden liikkumiseen liittyviä ongelmia vai luodaanko peräti uusia?
Kuinka paljon on kartoitettu päätöksenteon eri vaiheissa ihmisten liikkumiseen liittyviä tarpeita, valintoja, arvoja ja odotuksia?
Moni voi haluta juuri metrolla mummolaan tai sitten aika moni haluaa mummolaan nopeasti, mukavasti, kohtuuhinnalla ja kätevästi. Ehkä vähäpäästöisestikin. Keinoja voi olla monia, mutta hyvät ratkaisut lähtee siitä, että ensin kartoitetaan ongelma ja tarpeet, sitten vasta mietitään ratkaisu. Nyt on työnnetty junaa putkeen ja muu saa palvella sitä.

lauantai 1. lokakuuta 2016

Arotuulista syyskuun sateisiin

Palasin toissapäivänä työmatkalta Keski-Aasiasta kuivien arotuulten ja kuuman auringon alta. Syyskuussa Kazakstanin mannerilmastossa yöllä lämpötila laskee nollan pintaan ja päivällä aurinko paahtaa suomalaisittain hellelukemissa.

Aroilmasto on lähellä aavikkoa ja kuivuuden näkee kaikessa. Puut eivät kasva luonnostaan ja istutettuna ja päivittäin kasteltunakin lehdet käpertyvät kuivuudesta, koska ilmankosteus on niin matala. Vesi on rajallinen resurssi.

Suomeen palattua normaali päivän kestävä sade tuntui oudolta, ilma raikkaalta ja toisaalta raskaan kostealta. Kaikki näyttää rehevältä.

Sään ja veden lisäksi moni muukin kotona tuttu asia asettuu uuteen perspektiiviin. Meillä on huikea infrastruktuuri, mahtava joukkoliikenne, kehittynyt kierrätysjärjestelmä, valtavasti luontoa joka puolella. Meillä on myös mahtava avoin demokratia. Aina voi parantaa ja pitää parantaa, mutta moni asia on hyvin.

Kuitenkin, ja ehkä juuri siksi, vaikuttaako kaikki vähän pysähtyneeltä? Muutokset ovat hitaita ja vaikutus vaimenee yleiseen kohinaan. Haluamme ylläpitää sitä mikä on hyvää ja muuttaa mahdollisimman vähän, mutta ehkä juuri silloin muutos tapahtuu ilman että pääsemme siihen aktiivisesti vaikuttamaan.

Kehittyvillä mailla ja talouksilla on moottorina talouskasvu, mutta meillä on olemassaolevat huikeat resurssimme. Tulevaisuuden hyvinvointia pitää pystyä rakentamaan näiden päälle mutta siihen tarvitsemme vahvaa visiota siitä mihin olemme menossa.

Ehkä ongelmamme onkin vision puute. Visioksi ei riitä nykyisen säilyttäminen, koska se ei ole muuttuvassa maailmassa mahdollista. Kaikki muu vaatii ajatusten haastamista ja dialogia. Siihen meillä pitäisi olla hyvät edellytykset.

Alla oleva kuva on Kazakstanin pääkaupungin Astanan näkyvimmästä maamerkistä Bayterek-tornista, josta näkee aron keskelle nousseen surrealistisen keskustan kokonaisuudessaan.