sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Ekaluokkalaisten iltapäivät

Tulevat ekaluokkalaiset ovat nyt hyvin ansaitulla kesälomalla keräämässä voimia elokuuta varten. Toivottavasti kaikki aloittavat koulutaipaleensa innokkaina ja niin että arki saadaan sujuvaksi ja iltapäivät turvallisiksi. Suurin osa lapsista tarvitsee iltapäivähoidon ekaluokan ajaksi. Harva ekaluokkalainen jää mielellään moneksi tunniksi yksin kotiin. Kuitenkin Espoossa on vielä kouluja, joissa ei ole iltapäivähoitomahdollisuutta koulun tiloissa tai edes kohtuullisen kävelymatkan päässä. Näissä kouluissa opiskelevien lasten vanhemmat ovat hankalan palapelin äärellä. Monet ovat töissä Espoon ulkopuolella ja työmatkat ja epäsäännölliset työajat tekevät muutenkin arjen haasteelliseksi.

Iltapäivähoidon järjestäminen koulun läheisyyteen on pieni satsaus Espoolle, mutta tärkeä lasten tulevaisuuden kannalta. Turvallisuuden tulisi olla pieniä koululaisia koskevien päätösten teossa ensisijalla, ja lisäksi hyvä alku koulutaipaleelle on tärkeää myös lapsen kehityksen ja onnellisuuden kannalta.

torstai 19. kesäkuuta 2008

Sinilevällä kulkevat autot

Autossamme on ollut kummallinen nykimisvika jonkun aikaa ja tänään saimme viimein viedyksi sen huoltoon. Vika löytyi jostain mystisestä sytytyspuolasta ja sen vaijereista. Oli oikeastaan mukavan nostalgisen tuntuista että rikki oli mennyt joku käsin kosketeltava osa - autot kun ovat nykyään niin täynnä elektroniikkaa. Mutta siihen autoteollisuuden kehitys on jäänytkin, tankkaamme koslamme edelleen samoilla polttoaineilla jotka otettiin viime vuosisadan alussa käyttöön. Vaihtoehtoisten raaka-aineiden ja teknologian puutteesta tämä ei johdu. Öljyn käyttö on vaan ollut helppoa ja tuttua ainakin öljyteollisuuden näkökulmasta katsottuna.

Mikä vaihtoehdoksi? Hybridit ovat jo täällä, sähköautot tulevat oikeasti vaihtoehdoksi muutaman vuoden sisällä ja polttokennoja kehitetään suurin tutkimusinvestoinnein. Biopolttoaineissa on lähdetty liikkeelle huonoimmasta päästä, ruoan tuotannon kanssa kilpailevista etanolinlähteistä (maissi, sokerijuurikas) sekä sademetsiä tuhoavista dieselinlähteistä (palmuöljy, soija).

Onneksi nyt on kehitteillä järkevämpiä vaihtoehtoja. Yhdyskuntajätteeseen ja puunjalostusteollisuuden jätevirtoihin perustuvat prosessit ovat kaupallistumassa muutaman vuoden sisällä. Seuraavaksi voisimme hyödyntää Itämeren sinilevän. Valtavan leväbiomassan poisto tekisi vain hyvää Itämeren ekologiselle tilalle. Maailmalla on jo levän kasvattamoja, joissa kasvatetusta levästä tehdään monenlaisia materiaaleja, biomuoveja, kemikaaleja, ravintoa ja polttoainetta. Levään pohjautuvien biojalostamojen tutkimukseen ovat panostaneet myös useat yritykset, mm. Chevron ja Boeing. Voi olla, että levä on ainoa biomassaraaka-aine, jolla tulevaisuudessa realistisesti voidaan korvata öljy. Ehkä saariston lohikassit siis korvautuvat leväkasseilla ja paikallisilla biojalostamoilla, joista saadaan biodieseliä, uusiutuvaa energiaa, sushin raaka-ainetta, biomuovikasseja, luonnonlääkkeitä ja ylipäänsä kaikkea mitä valistunut tulevaisuuden kansalainen tarvitsee.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Luovan luokan kotipesät

Luin joku aika sitten Richard Floridan "The Rise of the Creative Class" bestsellerin. Kirja oli maineensa veroinen ajatusten herättäjä, vaikka toistikin itseään viimeiset sata sivua kuten niin monet kaltaisensa mediarummutetut popularisoidut tutkimukset. Floridan opit luovan luokan tärkeydestä innovaatioille ja houkuttelevien asuinympäristöjen kehittämisessä ovat kuitenkin kiinnostavia, tärkeitä ja kirjan ilmestyessä 2002 niillä oli myös uutuusarvoa.

Kirja keskittyi Yhdysvaltojen kaupunkien vertailuun, mutta yhteenvetona esitetään laajemmin sovellettavia johtopäätöksiä. Luovaan luokkaan lasketaan laaja kansanjoukko, kaikki jotka luovat työssään uutta. Espoossa kovin monilukuiset insinööritkin, joihin itsekin kuulun, ovat tässä tärkeänä osajoukkona vaikka nimestä ehkä ensin tuleekin mieleen taiteilijat, muusikot ja kirjoittajat. Kirjassa todetaan, että luovaa luokkaa houkuttelevat paikat, joissa on kolme T:tä; technology, tolerance ja talent. Eli suvaitsevainen ilmapiiri ja siitä seuraava monimuotoisuus, mahdollisuudet toteuttaa itseään kaltaistensa lahjakkaiden seurassa ja korkea teknologinen taso ovat tärkeimmät tekijät houkuteltaessa luovaa luokkaa. Jos ajatellaan Helsingin metropolialuetta, johon Espookin kuuluu, kaikki nämä kolme toteutuvat melko hyvin. Ja muutenkin täällä ollaan jo Floridan oppien mukaisesti pitkällä siirtymisprosessissa jälkiteollisesta yhteiskuntamallista palveluyhteiskuntaan.

Vielä voisimme kuitenkin parantaa. Yliopistot ja korkeakoulut ovat avainasemassa luovan luokan kotipesinä. Nyt puuhattavassa Aalto korkeakoulussa laittamalla hynttyyt yhteen saadaan kriittistä massaa, ja toivottavasti myös tutkimuksen laadun nousua yhä lähemmäs kansainvälistä kärkeä. Uuden luovan talouden luomisessa tämä on elintärkeää.

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Nuuksion poluilla

Tänä keväänä olemme kiertäneet Nuuksion polkuja aiempaakin innokkaammin. Lapset ovat sen ikäisiä että reviiriä voi helposti laajentaa Haukkalammen peruspolkujen ulkopuolelle. Kaikkien yhteinen ihastus on ollut Sorlammen luontopolku. Reilun 5 kilometrin polulla on melkoinen kirjo erilaisia luontotyyppejä kalliomänniköistä suonlaitoihin, aarnikuusikoihin, valoisaan lehtoon ja matkalle osuu muutama lampikin. Toukokuussa Nuuksiossa on kivaa seurata heräileviä rupikonnia jotka kankein jaloin nousevat talvikoloistaan ja hyppivät lampeen. Muutama viikko tämän jälkeen heräävät kyyt, jotka eivät ole ihan yhtä iloinen yllätys polulla lekotellessaan. Yhteistä kaikille retkille on se, että joka kerta takaisin tulee rentoutuneena ja eväät loppuvat aina, vaikka niitä olisi monta repullista.

Bussimatkustusta 70-80-luvuilla

Kuka muistaa vielä Auto Arvelan kelta-beiget bussit? Silloin, kun bussin penkit olivat vielä oikeasti pehmeät. Niskatuissa oli oksennuspussit, ikkunoissa haalistuneet tekokuituverhot ja takapenkkien taustapaneeleissa Ylä-Kivenlahden ja Soukan sankareiden hengentuotteita. Sitten oli Tyllilän linjan sinivalkoiset pyöreämuotoiset dösät ja Espoon auton punavihreät, joissa kuljettajilla oli aina nykivä ajotyyli.

Ensimmäinen bussimatka jonka muistan oli Latokaskessa leikki-ikäisenä. Käveltiin äidin kanssa päättärille, jossa odotti viiksekäs kuski ja äänekäs rahastuslaite, josta sai haalistuneen lipun. Penkit olivat tosi hienot, täyttä 70 luvun tyyliä violetti-aniliininpunaisine psykedeelisine kuviointeineen. Matkustus oli rauhallista tähän päivään verrattuna. Länsiväylällä ei ollut montaa kaistaa tai eritasoliittymää ja Kampissa laiturit olivat levällään ikituulisella kentällä.

Nykyään kaikki toimii tehokkaasti. Zetit ovat korvautuneet arvokorteilla, Z-dösistä on tullut oletusarvo ja pikalinjat ja jokerit on keksitty. Silti kuljen vielä tänäänkin
160:llä, kuten pikkutyttönä 70-luvulla. Jotenkin se tuntuu kivalta, vaikka bussille onkin räjäytetty uusi reitti läpi lapsuuden vekkulikerhon takametsien eivätkä kuskit enää tunne kaikkia alueen asukkaita.

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Vesi on aina väärässä paikassa

Alkukesän kuivuus ja viime päivien kauan odotetut sateet saavat miettimään sitä, miten vesi tuntuu olevan nykyään aina väärässä paikassa. Kasvavat osat maapalloa kärsivät jatkuvasta kuivuudesta ja aavikoitumisesta ja vedestä on ankara pula Euroopassakin, esimerkiksi Kataloniassa missä vettä kuljetetaan miljoonia litroja tankkereilla kuivuudesta ja eroosiosta kärsiville alueille. Suomessa pohjavesien ja sisävesistöjen pinnat heittelevät vuodesta toiseen. Sateet tuntuvat tulevan rajumpina kuuroina, jolloin vesi jakautuu epätasaisesti. Mutta meidän ongelmamme ovat pieniä verrattuna etelämpien alueiden tulviin, mutavyöryihin ja muihin ääri-ilmiöihin.

Ja mitä me teemme. Juomavettä tehdään merivedestä isoissa suolanpoistolaitoksissa ja Suomessakin suunnitellaan tekopohjaveden valmistamista jätevesiä harjuja pitkin pumppaamalla Tampereen ja Turun välillä. Uudet teknologiset ratkaisut ovat tervetulleita sopeutumiskeinoja mutta entäpä veden käytön vähentäminen teollisuusmaissa joissa kalliisti puhdistettua juomavettä vedetään vessanpöntöistä alas ja hukataan hirveitä määriä tehottomissa prosesseissa. Puhumattakaan siitä, millaiset vaikutukset ilmastonmuutoksen hillitsemisellä olisi maapallon vesitaseisiin. Hyvät ratkaisut ovat usein yksinkertaisia - säästetään vettä ja energiaa, ei hakata sademetsiä ja istutetaan lisää kasvillisuutta mikro ja makroilmastoa parantamaan.

torstai 12. kesäkuuta 2008

Biojalostamoista

Olin tänään Metsäklusterin järjestämässä tilaisuudessa biojalostamojen tulevaisuuden tutkimusta ideoimassa. On ollut hauskaa puukemistinä seurata miten yhtäkkiä kaikki ovat niin innoissaan puun käytöstä hiilineutraalina raaka-aineena tulevaisuuden materiaaleille, kemikaaleille, biomuoveille ja polttoaineille. Biohuumassa moni iso globaali toimijakin erehtyi ensin helpoimpaan ratkaisuun - maissipohjaisen tärkkelyksen, soijan ja muiden ruoan tuotannon kanssa kilpailevien raaka-aineiden hyödyntämiseen polttoaineiden ja biopohjaisten muovien tuotannossa.

Nyt puun edut hiilineutraalina uusiutuvana raaka-aineena on huomattu - riskinä on enää se, että taas rynnätään kokonaisuuden kannalta älyttömiin ratkaisuihin, kuten puun suoraan polttoon energiakäytössä tai puun pilkkomiseen pieniksi raaka-ainekomponenteiksi esimerkiksi etanolituotantoa varten, jolloin ainutlaatuiset luonnon luomat pitkäketjuiset aineosat tuhotaan halvan bulkkikemikaalin tuotantoon. Etanolia ja biodieseliä voidaan tehdä jäteliemistä, puu tulee käyttää arvonsa mukaisesti. Tässä on Suomen mahdollisuus korkean jalostusarvon biotalouteen ja sitä meidän ei pidä hukata.

Miksi ehdokkaaksi?

Olen ollut reilun viikon kunnallisvaaliehdokkaana ja olen itsekin vielä vähän ihmeissäni asiasta. Liityin Vihreisiin vajaa kuukausi sitten ja olen lueskellut puolueen periaateohjelmaa (yllättävän kiinnostava paperi :) ja täsmennellyt vaaliteemoja.

Miksi ryhdyin ehdokkaaksi? Syitä on monta, päällimmäisenä huoli ilmastonmuutoksesta ja lasten asioista. Molempiin asioihin olen pyrkinyt vaikuttamaan arkisilla valinnoilla; ilmastonmuutokseen työpaikan valinnalla, asumisvalinnoilla, kulutustottumuksilla ja kierrättämällä ja lasten asioihin omien lasten kautta. Mutta mutta. Nämä teot tuntuvat niin pieniltä. Kunnissa päätetään isoista linjauksista jotka vaikuttavat paljon enemmän kuin olen itse tähän asti voinut vaikuttaa. Toisaalta olisi hienoa jos voisin käyttää työn kautta kertynyttä osaamista kestävän kehityksen teknologioista yleisemmän hyvän eteen. Siinäpä suurimmat syyt.

Ja sitten vielä yksi syy. Espoo on hieno kaupunki. Täällä on ollut kivaa kasvaa ja elää. Latokasken puuelementtitalojen pölyisiltä pihoilta Kivenlahden kasaritunnelmaan ja teekkarikylän nuhruiseen soluun - Haukilahden huipulle jääkylmään kaksioon, Espoonlahden pikkuruiseen yksiöön, Tuomarilan rehevyyteen etanoiden ja sepelkyyhkyjen keskelle ja nyt viimeiseksi Nöykkiöön pihalle jossa on lähemmäs sata lasta. Kaikkia paikkoja yhdistää se, että luonto on lähellä ja niin toivoisin olevan jatkossakin, vaikka Espoo kasvaakin koko ajan.